Thaimaan ilmankosteus

Trooppisen Thaimaan ilma on kosteaa ja iho tulee helposti tahmeaksi Thaimaassa. Kosteus tekee myös helposti tuhoja tavaroillesi. Kamerat voivat tuhoutua, jos säästät niitä pitkään käyttämättömänä talossasi. Käyttämällä ilmastointia pystyt vähentämään kosteutta.

Auto Thaimaassa


Thaimaassa ihmisille on tärkeää osoittaa heidän asemansa yhteiskunnassa. Auton omistaminen ei tarkoita mitenkään, että oikeasti autolle olisi tarvetta. Ylemmän kastin thaimaalaiset eivät harkitsekaan kulkemista julkisilla kulkuneuvoilla eikä edes takseilla. Julkista kulkuneuvoa ei harkita edes muutaman pysäkin pituiselle matkalle. Miksi? Kyseinen toiminta laskisi heidän arvoaan Thaimaan yhteiskunnassa.

Thaimaalaisten buddhalaisten neljä jaloa totuutta

Thaimaan virallinen uskonto on buddhalaisuus, jota 95% tunnustaa virallisesti. Joukossa on myös 3.8% muslimeja (eniten etelässä), kristittyjä 0.5% ja hinduja 0.1%. Buddhalaisuuden rinnalla harjoitetaan myös šamanismia ja henkien palvontaa.

Tämän mukaan olettaisi thaimaalaisten kunnioittavat ja arvostan heidän oppi-isänsä Siddharta Gautaman neljää jaloa totuutta, jotka lukevat alla

Jalo totuus kärsimyksestä

Thaimaan majoitus ja hotellit

Thaimaassa matkustaminen on halpaa ja helppoa. Hyviä hotelleja Thaimaassa on enemmän kuin tarpeeksi, joista matkailija voi valita. Thaimaa on erittäin helppo kohde ja matkatoimistojen palveluiden suosiminen suomalaisten keskuudessa suorastaan ihmetyttää. Halvat lennot alta näkee vinkkejä miten löydät edullisimman lennon Thaimaahan. Kun lento on hankittu niin majoituksen voi hankkia helposti paikan päältä, jolloin säästyy rahaa huomattavasti. Thaimaan vaihtoehdot majoitukseen ovat reppureissaajien suosimista hostelleista erittäin hienoihin viiden tähden hotelleihin.

Tästä johtuen on täysin käsittämätöntä, että Thaimaan matkaoppaita tai kirjoja käytetään. Thaimaassa asiat myös muuttuvat jatkuvasti, joten ajankohtaista tietoa on turha odottaa mistään kirjoista.

Thaimaalaiset huijarit

Thaimaalaiset arvostavat ihmisiä, jotka ovat taitavia huijaamaan muita ihmisiä. Jos thaimaalainen pystyy huijaamaan suomalaista turistia ja eikä joudu huijauksesta ongelmiin niin muut thaimaalaiset hurraavat. Huijaamista ei pidetä thaimaalaisten silmissä häpeällisenä käytöksenä.

Thaimaassa turisteilta moninkertaisten hintojen pyytäminen on normaalia. Jopa lääkärit Thaimaassa, jotka tekevät operaatioita nostavat hintojaan vain kuultuaan, että asiakas on ulkomaalainen. Koulussa kokeissa lunttaaminen on ihan hieno juttu myöskin, kunhan ei jää huijauksesta kiinni. Punaisia valoja päin ajaminen on itsestäänselvyys.

Suomalainen sortanut lapsia seksuaalisesti Thaimaassa!?!?!

Suomen 65v kansalainen passissa nimellä Mr. Pasi Earik Venaeinen on pidätetty Thaimaassa Pattyalla keskiviikkona. Miestä syytetään yli 50 vuotta nuoremman tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä Thaimaassa!!

Suomalaiselta mieheltä löytyi 10 pornovideota, 5 pakettia viagraa sekä 10 kondoomia Soi Buakao tieltä Thaimaa Pattayalta, jossa on erittäin paljon suomalaisia seksituristeja. Myös likaisia suomalaisia hotelleja on paljon Thaimaan Soi Buakaolla.

Pasi Earik Venaeinen jäi kiinni koska tytön äiti raportoi suomalaisesta miehestä poliisille. Thaimaan poliisi on tarkkaillut törkeää suomalaisen miehen käytöstä muutamia kuukausia ja Pasi kieltää kaikki poliisin syytökset.

Aiheesta englanniksi osoitteessa http://www.pattayadailynews.com/en/2010/09/15/finnish-national-arrested-in-national-child-abuse-raid/

Syökö thaimaalaiset koiria ja rottia?

Thaimaalaiset syövät koiria ja rottia? Monilla suomalaisilla on käsitys, että thaimaalaiset syövät mitä ihmeellisimpiä ruokia. Thaimaan köyhemmissä oloissa pohjoisessa on syödään rottia. Rottia on tarjolla valmiiksi keitettynä noin 150 bahtin kilohintaan. Monien mielestä rotan liha voittaa maultaan naudan ja kanan.

Yhden myyjän mielestä Thaimaassa rotan maksa on parasta lihaa rotassa. Parhaat rotat löytyvät riisipelloilta ja kaupungissa olleet rotat ovat tietysti likaisempia.

Puku Thaimaan matkalta

Monet suomalaiset Thaimaan matkaajat ovat kuulleet, että on järkevää teettää itselleen puku Thaimaassa. Kuitenkin yleisesti kauppiaat, jotka tarjoavat suomalaisille pukuja eivät itseasiassa ole thaimaalaisia vaan intialaisia.

Intialaisilla taas ei ole juuri mitään samaa thaimaalaisten kanssa. Intialaisilla on erittäin epäsuotuisa asenne ulkomaalaisia kohtaan. Intialaiset nimittäin tekevät mitä tahansa, että saavat sinut ostamaan. Agressiivinen itsekäs myynti on sääntö intialaisten keskuudessa.

Ruotsalainen bisnesmies TAPETTU THAIMAASSA!!!

Thaimaa on ajoittain vaarallinen. Menestyvä ruotsalainen bisnesmies puukotettiin kuoliaaksi Thaimaan Bangkokissa. Perheriita loppui siihen kun 45-vuotias ruotsalainen mies sai puukosta rintaansa. Thaimaalainen vaimo on nyt pidätettynä murhasta epäiltynä.

Ruotsalainen mies oli auttanut ruotsalaisia ostamaan taloja ja aloittamaan yritystoimintaa Thaimaassa. Hän oli myös auttamassa 2004 Thaimaan tsunamin uhreja.

Ruotsalainen mies oli tunnettu Thaimaassa ja ruotsalaisten yrittäjien keskuudessa. Ruotsalainen murhattu mies oli muuttanut opiskeltuaan Ruotsissa ulkomaille. Hän osasi puhua sekä kirjoittaa thaimaan kieltä.

Aiheesta lisää ruotsiksi http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7754753.ab

Thaimaalaisten miesten asenne

Thaimaalaiset miehet ovat suomalaisen näkökulmasta erittäin ystävällisiä ja väkivallattomia. Thaimaalaisilta naisilta en ole kuullut juurikaan hyvää sanottavaa thaimaalaisista miehestä.

Thaimaalaiset naiset kuvailevat kaikki thai miehet epäluotettaviksi, laiskoiksi ja pettäjiksi.

Suurin osa thaimaalaisista naisista kuitenkin suosii thaimaalaista miestä. Ongelmana on yleisesti luottamuksen puute. Suhteet ovat huomattavasti helpompia ylläpitää kun molemmilla on sama kulttuuri ja kieli.

Yleisestä suomalaisten miesten uskomuksesta huolimatta thaimaalaiset eivät suosi keski-ikäistä suomalaista, joka istuu lihavan mahansa kanssa baaritiskillä ilman paikallista kielitaitoa. Thaimaalainen mies kelpaa paremmin mutta mikä ettei myös japanilainen, korealainen, singaporelainen tai vaikkapa Hong Kongin herra.

Thaimaalainen nainen toki huolii melkeen miehen kuin miehen olettaen, että miehellä on varaa elättää perhe. Kyseinen suosimus näkyy etenkin yksinhuoltajilla, joita suurin osa suomalaisten miesten naisystävistä ovat.

Thaimaalaisilla miehillä on samoja ongelmia kuin monilla suomalaisilla miehillä, jotka ovat Thaimaassa eläkkeellä. Ongelmia on alkoholiriippuvaisuus ja tapa jättää naisystävä tai vaimo kun hänelle tulee enemmän ikää..

Thaimaalaiset miehet Isanin alueella myös monesti jättävät naisensa heti kun lapsi on syntynyt. Thaimaan laki ei velvoita miestä osallistumaan mitenkään lapsen elatukseen, joten nainen on täysin omillaan. Monet thaimaalaiset miehet ovat myös uhkailevia naisiaan kohtaan ja pahoinpitelevät naisystäviään.

Mihin eläkkeelle Thaimaassa?

Kun suomalainen on eläkkeellä Thaimaassa niin hän vastaa parhaimman paikan luultavasti olevan sen kohteen, jossa hän itse asuu Thaimaassa. Kyseinen Thaimaan kohde saattaakin olla paras hänelle itselleen mutta ei välttämättä kaikille suomalaisille, jotka haluavat eläkkeelle Thaimaaseen. Tärkeintä on luonnollisesti omat mieltymyksesi ja asiat, jotka ovat sinulle tärkeimpiä miettiessäsi eläkettä Thaimaassa.

Tästä johtuen en tee listaa paikoista vaan annan muutamia omia ajatuksiani aiheesta. Onko sinulla unelma millaisessa ympäristössä haluisit elää? Kiinnostaako sinua vuoret ja riisipellot vai vilkkaat kadut? Onko kiinnostuksen kohteinasi rannat ja hienot saaret? Thaimaassa on tarjolla kaikki mainitsemani kolme vaihtoehtoa, josta sinun tulee valita itseäsi houkuttelivin vaihtoehto.

Kuinka paljon minun tulee maksaa Thaimaalaiselle tyttöystävälle kuukaudessa?

Monet suomalaiset ovat kyseneet minulta, kuinka paljon thaimaalaiselle tyttöystävälle tulee maksaa kuukaudessa?

Thaimaalaiset miehet eivät maksa mitään tyttöystävilleen. Suomalaiset miehet eivät maksa mitään suomalaisille tyttöystävilleen. Kun suomalainen mies kysyy minulta kysymyksen: "Paljonko rahaa Thaimaalaiselle vaimolle,tytölle, tyttöystävälle kuuluu antaa?" Niin tiedän automaattisesti, että suomalaisella miehellä ei ole mitään tietoa thaimaalaisista naisista.

Thaimaalaiset naiset itseasiassa antavat usein rahaa poikaystävilleen, jotta thaimaalaiset miehet voivat ryypätä kavereidensa kanssa. Näitä ryyppäämisrahoja on moni Reijo, Pentti ja Kalevi lähettänyt Suomesta thaimaalaiselle tyttöystävälleen. Thaimaalaiset miehet ovat siis tyytyväisiä monesti suomalaisille miehille, jotka haluavat thaimaalaisia naisia.

Eläke Thaimaassa

Oletko harkinnut jääväsi eläkkeelle Thaimaahan? Thaimaa on tällä hetkellä erittäin hyvä vaihtoehto eläkkeelle jäämiseen. Jos haluat hienoja rantoja sekä saaria tulet löytämään niitä ollessasi Thaimaassa eläkkeellä. Haluatko länsimaalaisia kauppoja ja ravintoloita eläkepäivillesi, löydät myös niitä Thaimaasta.

Eläkkeellä Thaimaassa voit elää niin yksinkertaisesti tai modernisti kuin itse haluat. Terveyden huolto on loistavaa ja samat hienoudet kuin Suomesta on saatavilla.

Englannin kielentaito riittää eläkkeelle jäämiseen Thaimaassa. Tietyillä alueilla kuten attayalla voit olla eläkkäällä pelkästään puhumalla suomea. Monissa kohteissa on niin paljon ulkomaalaisia ja suomalaisia, että et edes huomaa olevasi eläkkeellä Thaimaassa.

Thaimaalaisten ahneus

Turistialueilla monilla thaimaalaisilla yrittäjillä on käsitys, että kaikki länsimaalaiset ihmiset ovat erittäin varakkaita. Kyseisten yrittäjien tavoitteena on tarjota tuotteita ja palveluita, joiden hinta on sama kuin Suomessa. Thaimaalaisia ei voi moittia kyseisestä taktiikasta koska näen jatkuvasti suomalaisten maksavan liian korkeita summia Phuketissa ja muilla turistialueilla. Muutaman viikon lomalle tulevat suomalaiset eivät ole tietoisia Thaimaan hinnoista, joten hinnat ajatellaan oikeutetuksi ja mietitään "Ei lomalla tarvitse katsoa hintoja."

Mitä monet thaimaalaiset eivät ole ymmärtäneet on se, että länsimaalaiset eivät halua tulla kusetetuksi. Suomalaiset ihmiset, jotka ovat asuneet Thaimaassa pidempään tietävät hinnat ja ärsyyntyvät kun heitä yritetään huijata.

Olen keskustellut thaimaalaisten kanssa asiasta ja yleinen vastaus on: "Kyllä sinulla on varaa siihen." Minulla ei ole ongelmaa maksaa jostakin suuriakin summia, jos näen tuotteen hinnan olevan oikeutettu. Mistä minä ja muut suomalaiset eivät pidä on hyväksikäyttö. Olkaa tarkkoina matkustaessanne Thaimaassa kun teette ostoksia. Maksamalla liian suuria hintoja teet karhunpalveluksen muille turisteilla ja vahvistat thaimaalaisten ahneutta. Muistakaa, että Thaimaan hintataso ei ole sama kuin Suomessa.